HauConin vuosi alkaa hyvillä Schöck-uutisilla - parvekkeen asennus ilman tukia

Minulla on ollut ilo työskennellä HauConilla Schöckin tuotteiden parissa jo lähes 15 vuotta. Ratkaisu- ja kehityshakuinen perheyhtiö on tänä aikana esitellyt tasaista tahtia uusia rakentamisen trendejä kansainväliselle asiakaskunnalleen. Niin myös tänä keväänä.

Meillä alkaa siis vuosi vauhdikkaasti ja mukavissa merkeissä. Luottokumppanimme tuo Pohjoismaissa markkinoille kokonaan uuden järjestelmän parvekkeiden ripustamiseen. IQIick vastaa rakentajilta jo kauan tulleisiin toiveisiin.
Kun puhutaan kylmäsiltojen katkaisusta rakenteissa, on Schöckin asiantuntemus ja kokemus aivan omaa luokkaansa. Luotettava toimija on vuosien varrella varmistanut vahvan jalansijan Suomen markkinoilla. ”Schöck-parvekkeesta” on vähitellen tullut jo rakennusalalla käsite. Samaa kertovat myös Pohjoismaiset sisaryhtiömme Tanskassa ja Norjassa.

Mitä uutta IQlick sitten tuo jo entuudestaan kattavaan valikoimaan? Merkittävä uudistus on, että järjestelmä mahdollistaa parvekerakentamisen ilman tuentaa, mikä helpottaa sekä rakennustyömaalla toimimista että nopeuttaa projektin valmistumista. Kun kokonainen työvaihe jää pois, tietää se myös selkeitä kustannussäästöjä. Schöck kehittää jatkuvasti yhdessä tutkimuslaitosten ja viranomaisten kanssa energiatehokkaita ja ympäristöystävällisiä järjestelmiä. Tuomme vielä tänä vuonna markkinoille seuraavan sukupolven Schöck-osan, CXT:n, jossa teräs on korvattu lasikuidulla. Palaamme tarkempaan tuotekuvaukseen (koska?). Riippumatta parvekkeen ripustusmenetelmästä, Schöckiltä löydät sopivan kiinnitys- ja eristysjärjestelmän kaikkiin parveketyyppeihin ja uudis- sekä saneerauskohteisiin.

Meille Schöckin järjestelmien jälleenmyyjälle korkea tekninen laatu on tietysti ensiarvoisen tärkeää. Mutta yhtä tärkeää HauConille on kumppanien vastuullinen liiketoiminta. Schöck tunnetaan Keski- ja Itä-Euroopassa yhteiskuntavastuuohjelmastaan. Yhtiö varmistaa omalta osaltaan koko rakennusalan tulevaisuutta tukemalla eri maissa alan ammatillisen koulutuksen nykyaikaistamista. Uusien innovaatioiden käyttöönoton kautta kehitämme samalla rakennusalaa kaikki yhdessä.

Ota yhteyttä ja selvitetään, miten voimme auttaa sinua!

Lennart Söderström

lennart.soderstrom@haucon.fi

Schöck IQlick B
Schlöck IQlick - parvekkeen asennus ilman tukia Schlöck IQlick - parvekkeen asennus ilman tukia

Palvelemme numerossa
0207 430 890