Niklas Jansson aloitti myyntipäällikkönä

Niklaksen ura HauConilla sai aidosti lentävän lähdön. Hän aloitti elokuun puolivälissä myyntipäällikkönä vastuullaan julkisivumuurauskonsolit eli tiilimuurauskannattimet. Hänelle kuuluu sekä tuoteryhmään liittyvä suunnittelu että myynti. Jo toisella viikolla oli perehdytysohjelmassa vuorossa vierailu Saksaan Wilhem Modersohn GmbH:n tehtaalle.

- Alku on mennyt tosi hyvin. Ehkä parasta ovat uudet työkaverit, mutta myös koko ympäristö toimii. Oma panos näkyy heti alusta lähtien selvästi ja se totta kai motivoi. Päivät ovat olleet vaihtelevia ja Saksassa valmistajan puolesta otettiin todella hyvin vastaan.

Niklas paljastaa päätyneensä rakennusalalle, koska se on aina tuntunut omalta.

- Isäni on toiminut yrittäjänä ja olin jo aika nuoresta mukana auttelemassa. Rakensimme omakotitaloja ja kesämökkejä ja sitä kautta sain ensikosketuksen tekemiseen. Pääsin näkemään alusta loppuun, kuinka talo syntyy, ja miten oma käsiala näkyy lopputuloksessa.  Siksi ammatinvalinta oli helppo ratkaisu ja lähdin Raaseporiin opiskelemaan rakennustekniikan insinööriksi, alun perin korppoolainen Niklas kertoo.

Tiiliset julkisivut ovat kasvattaneet suosiotaan, ja kannattimille on kuluvana vuonna ollut kysyntää. Niklaksen mukaan HauConissa on projekteja jonoksi asti, joten työt alkoivat siksikin heti vauhdilla.

Miksi juuri HauConille?

- Suunnitteluosaamista keräsin Swecolla ensin kesätöissä ja sen jälkeen vielä valmistumisen jälkeen viitisen vuotta. Teräsrakennesuunnittelu kiinnosti edelleen, mutta halusin jatkaa omien taitojen kehittämistä. Vaikka olin Swecolla mukana monessa kiinnostavassa projektissa, tuli aika pieni osa koko prosessista tutuksi, Niklas toteaa.

- HauConilla olen mukana aivan asiakasrajapinnassa alusta loppuun, eli suunnittelen mitoituksen, mutta käyn yhtiön tavan mukaan myös työmailla varmistamassa, että kaikki sujuu, kuten pitääkin.

Konsolit eivät varsinaisesti ole hyllytavaraa, vaikka niitä Mikkelänkallion noutovarastosta löytyykin. Pääsääntöisesti jokainen projekti on mittatilaustyö. Laskenta tehdään kohdekohtaisesti, kun kannakkeet suunnitellaan ja mitoitetaan.

- Aiemmin laskenta tehtiin aina Saksassa valmistajan toimesta, mutta nyt HauCon on saanut käyttöönsä heidän laskentaohjelmansa ja MOSO-kannakkeet voidaan tilata suoraan tehtaalta. Oli hienoa päästä heti aluksi vierailemaan siellä ja saada perusteellinen perehdytys.

Vapaa-ajalla Niklas rentoutuu pelaamalla salibandyä useassa joukkueessa. Syksyllä kuvioihin kuuluu myös metsästysharrastus.

Niklaksen tavoittaa: p. 040 673 9487 tai niklas.jansson@haucon.fi

Niklas ajankohtaiset

Palvelemme numerossa
0207 430 890